lauantai 12. marraskuuta 2016
torstai 13. lokakuuta 2016
lauantai 25. kesäkuuta 2016
Terveiset Israelista
Shalom! Terveiset Israelista. Saimme tehdä Säde ja Jorma Puurtisen kanssa 2,5 viikkoa kestävän Israelin matkan. Saavuimme takaisin Suomeen viime tiistaina.
Meillä oli tosi hyvä ja mielenkiintoinen matka. Jerusalemissa saimme seurata bar mitsva ja bat mitsa juhlien viettoa, sekä myös ortodoksi juutalaisten häitä. Kävimme Jerusalemista käsin Kuolleellamerellä, jossa oli lämmintä 46 astetta. Kävimme myös Nordiyassa holokaustivanhuksien asuinpaikassa, jossa saimme rukoilla erään Unkarista pelastuneen Judith-nimisen taiteilijan puolesta, seurakunnassamme 2007 vierailleen Moshen puolesta, sekä hänen Filippiniläisen hoitajansa puolesta. Nordiyasta jatkoimme matkaa Haifaan, jossa saimme vierailla Kyllikki Koskelan alulle panemassa Debora-kodissa. Siellä saimme lämpimän vastaanoton ja saimme myös rukoilla 2:en kadulta pelastetun naisen puolesta. Sieltä jatkoimme matkaamme Shavei Tzion seurakuntaan, jossa yövyimme. Shavei Tzionissa toukuussa seurakunnassamme vieraillut Dima Lutarecvich esitteli meille upean toorakaapin ja myös saimme nähdä Saksasta pelastetun toorarullan. Dima piti myös meille lyhyen opetuksen.
Haifasta palasimme Jerusalemiin Ashdodin kautta. Jerusalemista menimme Tel Aviviin Beit Immanuelin vierastalolle. Saimme siellä lämpimän vastaanoton. Siellä oli samana ilta kun menimme messiaanisten musiikin opiskelijoiden konsertti, johon saimme osallistua. Perjantaina osallistuimme Beit Immanuel seurakunnan Shavuot- ja bat mitsa juhlaan. Lauantaina osallistuimme Adonai Roi seurakunnan Shavuot-juhlakokoukseen. Sunnuntaina pääsimme Batyamissa olevan seurakunnan järjestämän tilausbussin kyydissa Jad Hasmonaan messiaanisten Shavuot-juhlaan. Siellä oli koolla ehkä 1500 messiaanista juutalaista ylistämässä Yeshuaa. Jad Hasmonan Shavuot-juhla on Israelin suurin messiaanisten yhteen kokoontumis tapahtuma. Beit Immanuelissa saimme tutustua myös Israelin Suomen suurlähetystössä työskentelevän Susannaan, jonka kanssa meille syntyi läheinen yhteys.
Kävimme myös Tiberiaksessa, jossa oli lämmintä parhaimmillaan 38 astetta. Tapasimme siellä Katukappelissa muutaman kerran vierailleen Teri Rammin. Vietettyämme päivän Genesaretjärven rannalla menimme käymään Aliyah Return Centerissä. Tapasimme siellä Chaim Malespinin, joka on vieraillut Katukappessa vaimonsa Deannan kanssa. Aliyah Return Center on rakentamassa alijan tekijöille 30 talon kylää Jordanin laaksoon lähelle Jordanin jokea. Tarkoituksena heillä on myös että siellä vierailisi kristittyjä turistiryhmiä, jotka voisivat tavata mm. ruokasalissa näitä alijan tehneitä juutalaisia ja nämä kristityt voisivat myös kertoa heille Yeshuasta. Rukouspyyntönä Chaim jätti, että he saisivat vapaaehtoisia rakentamaan alija kylää ja myös vapaaehtoisia, kun tämä kylä on avattu käyttöön. Kovasti toivotaan myös Suomesta vapaaehtoisia! Ihmeellisesti meille järjestyi myös mahdollisuus päästä Kalervo Syväntöjen luona olleitten suomalaisten vapaaehtoisten kanssa Nazareth Villageen (on rakennettu Jeesuksen aikaiseen tyyliin).
Palasimme vielä Tel Aviviin ja saimme osallistua Beit Immanuel ja Adonai seurakuntien tilaisuuksiin. Tällä kertaa saimme tutustua myös Susannan siskoon Johannaan, jonka kanssa meille syntyi myös hyvä yhteys. Ennen lentokentälle menoa oli vierastalon aulassa Saksalainen pariskunta, joiden kanssa meillä oli mahtava rukoushetki.
Erityisen tärkeä tällaisilla matkoilla on hyvä yhteys. Oli upeata tehdä lomamatka Säde ja Jorma Puurtisen kanssa. He palvelivat Jeesusta myös ahkerasti lomamatkalla jakaen noin 40 Yeshua Chai radiokanavan käyntikorttia. Vain 2 henkilöä jätti vastaanottamatta tämän kortin! Tämä osoittaa sen, että Israel valmistautuu tunnustamaan, että Yeshua on heidän messiaansa.
Suuret kiitokset kaikille, jotka rukoilitte meidän matkamme puolesta!
Terveisin Olavi ja Birgitta
tiistai 26. huhtikuuta 2016
ALIJA-RUKOUSPÄIVÄ HERVANNAN KATUKAPPELISSA LAUANTAINA 28.5.2016 KLO 10-14
Hervannan Katukappeli. Kauppakeskus Duo.
Insinöörinkatu 23,2 krs. 33720 Tampere
Avoin yhteiskristillinen rukoustapahtuma juutalaisten Israeliin paluumuuton puolesta.
Alija-rukouspäivä pohjautuu messiaanisen pastori Victor Blumin näkyyn paluumuuton kiireellisyydestä.
Tapahtumassa keskitytään rukoilemaan Israelin, Suomen ja Venäjän puolesta.
Tämänkertaisen Alija-rukouspäivän järjestänä on Hervannan Katukappeli.
Rukousosioiden johtajat: Olavi Rajahalme ja Marianne Katajisto
Ylistys: Hervannan Katukappelin ylistysryhmä
Tapahtuman lopussa kahvitarjoilu.
www.katukappeli.com
Tabita Productsin Israelilaisia kosmetiikkatuotteita on mahdollisuus ostaa Alija-rukouspäivän yhteydessä (rajoitettu valikoima).
Tabita Products
Insinöörinkatu 23,2 krs. 33720 Tampere
Avoin yhteiskristillinen rukoustapahtuma juutalaisten Israeliin paluumuuton puolesta.
Alija-rukouspäivä pohjautuu messiaanisen pastori Victor Blumin näkyyn paluumuuton kiireellisyydestä.
Tapahtumassa keskitytään rukoilemaan Israelin, Suomen ja Venäjän puolesta.
Tämänkertaisen Alija-rukouspäivän järjestänä on Hervannan Katukappeli.
Rukousosioiden johtajat: Olavi Rajahalme ja Marianne Katajisto
Ylistys: Hervannan Katukappelin ylistysryhmä
Tapahtuman lopussa kahvitarjoilu.
www.katukappeli.com
Tabita Productsin Israelilaisia kosmetiikkatuotteita on mahdollisuus ostaa Alija-rukouspäivän yhteydessä (rajoitettu valikoima).
Tabita Products
Hervannan Katukappelin Israel-viikonloppu 7.-8.5.2016
Hervannan Katukappeli. Kauppakeskus Duo.
Insinöörinkatu 23,2 krs. 33720 Tampere
www.katukappeli.com
La 7.5. klo 10 - 14 Israel-rukousaamu
Pastori Dima Lutarevich Haifasta, Olavi Rajahalme,
Kyllikki Koskela, tulkkina Marianne Katajisto,
Messiaaninen musiikkiryhmä Heart of Galilee
Kahvitarjoilu tilaisuuden lopussa
Su 8.5. klo 16 Äitienpäivän sunnuntaijuhla
Messiaaninen musiikkiryhmä Heart of Galilee.
Tulkkina Marianne Katajisto,
Timo Penttilä ja Olavi Rajahalme
Insinöörinkatu 23,2 krs. 33720 Tampere
www.katukappeli.com
La 7.5. klo 10 - 14 Israel-rukousaamu
Pastori Dima Lutarevich Haifasta, Olavi Rajahalme,
Kyllikki Koskela, tulkkina Marianne Katajisto,
Messiaaninen musiikkiryhmä Heart of Galilee
Kahvitarjoilu tilaisuuden lopussa
Su 8.5. klo 16 Äitienpäivän sunnuntaijuhla
Messiaaninen musiikkiryhmä Heart of Galilee.
Tulkkina Marianne Katajisto,
Timo Penttilä ja Olavi Rajahalme
Tabita Productsin Israelilaisia kosmetiikkatuotteita on mahdollisuus
ostaa Hervannan Katukappelin Israel-viikonlopun
tilaisuuksien yhteydessä (rajoitettu
valikoima).
Tabita Products
Tabita Products
maanantai 25. huhtikuuta 2016
Israel-kongressi 2016
Herra siunatkoon sinua
ISRAEL-KONGRESSI 20.- 22.5.2016 Kalevan kirkko, Liisanpuisto 1, Tampere
*Näin löytyivät Raamatun vanhimmat jakeet
*Temppelivuoren salaisuudet
*Jerusalemin arkeologian uudet löydöt
– Arkeologi Avner Goren Kalevan kirkossa 21.5.
Goren pitää kolme luentoa:
1) Näin löytyivät Raamatun vanhimmat jakeet (hopeakääröt) klo 9.45
2) Temppelivuoren salaisuudet klo 14.00
3) Jerusalemin arkeologian uudet löydöt klo 16.00
Eikö olekin hienoa, että vanhin meille säilynyt Raamatun kirjoitus on juuri Herran siunaus. Ikään kuin Jumala haluaisi sanoa meille jotain - Herra siunatkoon sinua.
Alustava ohjelma / muutokset mahdollisia
Pe 20.5.
17.00 Rukoushetki, Kalevi Perälä
18.00 Ohjelmallinen sapattiateria, musiikki: LaHarim –yhtye
Sapattiaterialiput loppuunmyyty
La 21.5.
09.00 Oksina jalossa öljypuussa, Hannu Hiipakka
09.45 Opetusluento, Näin löytyivät Raamatun vanhimmat jakeet,
Avner Goren
11.00 - 13.00 Lounas
13.00 Ajankohtainen Lähi-itä, Pekka Sartola
14.00 Opetusluento, Temppelivuoren salaisuudet,
Avner Goren
15.00 Kahvitauko
16.00 Opetusluento, Jerusalemin arkeologian uudet löydöt,
Avner Goren
17.00 Päivällistauko
18.00 Iltajuhla, Pentti Holi, Seppo S. Kosonen ja Jussi Mäkinen.
Musiikki: sahansoittaja Kari Anttila ja israelilainen Kvartetti Naggari
Su 22.5.
09.00 Herran turvapaikka vai maailman maalitaulu?, Juho Sankamo
10.00 Messu, lit. tuomiorovasti Olli Hallikainen, saarna Juhani Peltonen,
kanttori Suvi-Tuulia Raittinen, Sarigim-kuoro
11.00 – 13.00 Lounas
13.30 Israel-juhla, Israelin suurlähetystön lähetystösihteeri Arezoo Hersel,
toimittaja, kirjailija Rony Smolar, tuomiorovasti Olli Hallikainen,
Musiikki: kanttori Suvi-Tuulia Raittinen ja Sarigim-kuoro
15.00 Päätöskahvit
Kongressiin on vapaa pääsy. Tervetuloa!
Järj. Suomen Karmel-yhdistys ja Tampereen tuomiokirkkoseurakunta
sunnuntai 24. huhtikuuta 2016
Tampereella Hervannan Katukappelissa Israel-rukousaamu lauantaisin 21.5.2016 asti.
Israel-rukousaamun vastuuvuorot:
30.4. Kari Salo
7.5. Olavi Rajahalme. Vieraina Dima Lutarevich ja Heart of Galilee
14.5. Tarja Jääskeläinen
21.5. Sari Kalaidzhiev
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)