maanantai 26. kesäkuuta 2017

Israelin matkaterveiset


Jerusalem
Shalom! Saimme tehdä ystäviemme kanssa noin 2,5 viikon Israelin matkan. Meillä oli hyvä matka. Heti ensimmäisenä aamuna kohtasimme yllättäen tuntemamme Eestiläisen ystävämme Marcuksen. Illalla hotellille paluumatkalla tuntemamme rabbi tuli meitä vastaan Ben Jehudalla juuri ennenkuin olimme kääntymässä hotellillemme.  

Tiistaina vierailimme juutalaisen pariskunnan kotona. Tapasimme heidät vuosi sitten Suomeen paluuuvaiheessa Tel Avivin lentoasemaalla. Mies tuli toukokuussa käymässä Tampereella pidetetävään Suomi 100 vuotta postimerkkinäyttelyyn. Saimme kutsun vierailla heidän kodissaa, jossa hän myös teki Youtubeen haastattelut meistä. 

Jaffaportin lähellä saimme tarinoida sotilaan kanssa. Hän oli hyvin vaikutettu siitä, kun kerroin, että meidän seurakunnassamme rukoillaan lähes joka viikko Israelin puolesta, sekä siitä, että meillä on Suomessa kristillinen TV kanava, jossa kerrotaan Israelista totuudellisia uutisia.

Vierailu Les Glassmannin kotona
Jerusalemista lähdimme Kuolleellemerelle, jossa saimme nauttia lämpimästä ilmasta hotellin uima-altaalla, sekä suolaisessa vedessä. Oli mielenkiintoista lähteä ruuan jälkeen pihalle ja huomata miten lämmintä oli vielä siihen aikaan illasta.

Kuollutmeri
Ilta Kuolleellamerellä
Kuolleeltämereltä menimme Tel Aviviin, jossa osallistuimme perjantai-ilta Beit Immanuel seurakunnan ja lauantai-aamuna Adonai Roi seurakunnan tilaisuuksiin. Sunnuntaina kävimme Nordiyassa tapaamassa holokaustista pelastunutta ystäväämme Moshea. Tapaaminen oli sydämellinen.

Syömässä Moshen kanssa
Tiistaina menimme bussilla Tiberiakseen. Vuokrasimme siellä auton kahdeksi päiväksi. Kävimme vuokra-autolla Sachnesssa ja Baniaksella. Hotellihuoneemme oli paras, missä olemme Israelissa olleet ja oli mukava myös käyttää hotellin uima-allasta.


Banias
Sachne

Astoria hotellin uima-altaalla Tiberiaksessa

Viimeiset päivät vietimme Haifassa. Saimme käydä Kiryat Tivonissa ystävien luona syömässä sapatti-aterian. Lauantaina osallistuimme Shavei Tzsion seurakunnan sapatti-kokoukseen.


Shavei Tzion seurakunnassa

Shavei Tzion seurakunnassa
Ennen Suomeen palaamista kävimme myös ihailemassa maisemia  ja laskimme kaapelivaunulla karmel-vuorta alas.

Haifa


Kaapelivaunussa Haifassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.